Uutiset

Tervehdys!

Olen Ville Lappi, Betkerin tuorein teknisen tuen insinööri. Ikää minulla on 26 vuotta ja asustelen tällä hetkellä Oulussa. Kotoisin olen Pielavedeltä Pohjois-Savosta, mutta ei huolta; osaan kommunikoida myös sujuvalla suomen kielellä savon murteen lisäksi. Vapaa-ajalla kalastelen ja metsästelen.

Aloitin työt Betkerillä toukokuussa 2023 itselleni tuolloin lähes tuntemattomassa yrityksessä; ainoa kosketuspintani Betkeriin oli heidän Raahen SSAB:n CAS-OB-asemalla käytettävät kellonsa, joiden parissa olin työskennellyt diplomityöni aikana. Aikaisempaa työkokemusta minulle on kertynyt samaiselta terästehtaalta erilaisista sulaton tehtävistä, joten tulenkestävien käyttökohteet olivat minulle jo ennestään tuttuja.

Päädyin Betkerille hiukan yllättäen, kun yrityksestä soitettiin minulle ja tarjottiin töitä teknisen tuen insinöörinä. Tarjouksesta yllättyneenä selvittelin netissä hieman yrityksen taustoja ja esiin nousi vahvasti yksi asia: Betkerillä todella välitetään työntekijöistä ja heidän työpanoksestaan. Koska konetekniikan opiskeluni Oulun yliopistolla oli jo loppusuoralla, päätin tarttua tarjoukseen. Työskenneltyäni nyt kolme kuukautta Betkerillä voin todeta päätökseni olleen oikea.

Betkeriläiset toivottivat minut lämpimästi tervetulleeksi, joten ensivaikutelmani työyhteisöstä oli erittäin positiivinen. Lähes kaikki asiat olivat minulle jollakin tasolla uusia, mutta onneksi perehtyminen käynnistyi vauhdilla ja sain heti sopivasti vastuuta. Kompaktin organisaation edutkin tulivat ilmi työn alettua; esimerkiksi apua saa ilman useita peräkkäisiä puhelinsoittoja eri henkilöille. Töiden aloitus sujui jouhevasti myös puitteiden osalta kaiken ollessa valmiina aina toimistosta lähtien.

Pakollisten alkujärjestelyjen jälkeen oli vuorossa oman vastuualueeni – eli Raahen SSAB:n CPT-sopimukseen liittyvien Betkerin terässenkka- ja väliallastuotteiden – haltuunotto myyntitiimissä. Vastaan myös Betkerin tuotteiden toiminnasta ja kehityksestä Boliden Harjavallan teknisessä tuessa. Varsinainen työpisteeni sijaitsee Raahessa, mutta pyrin vierailemaan säännöllisesti myös Harjavallan tehtaalla. Päivittäisiin tehtäviini kuuluu tulenkestävien tuotteiden valvonta, asiakkaiden kontaktointi sekä heidän tuotantoprosessinsa turvaava varastosaldojen ylläpito. Lisäksi olen mukana järjestämässä tulenkestävien materiaalien tuotetestejä, joiden avulla pyritään muun muassa lisäämään tuotantotehokkuutta sekä aikaansaamaan kustannussäästöjä asiakkaan prosessissa. Olen tyytyväinen päästessäni hyödyntämään koulusta hankkimaani osaamista käytännössä muun muassa tulenkestävien elementtien lujuuslaskennassa sekä CAD-mallien luonnissa.

Paras puoli Betkerillä työskentelyssä on kuitenkin yhtenäinen työporukka. Huumori sekä hyvä yhteishenki huokuu kaikesta tekemisestä ja apua saa aina pyytämällä. Kuten minulle on alusta alkaen painotettu; ei ole tyhmiä kysymyksiä, vaan on tyhmää jättää kysymättä.  Loppu onkin sitten itsestäni kiinni edetessäni askel kerrallaan kohti tulenkestävien ammattilaisuutta. Tässä yrityksessä ja työporukassa sen saavuttaminen ei tule tuottamaan ongelmia.

Tilaa uutiskirje

"*" näyttää pakolliset kentät

Nimi*








Better with Betker.