Tulenkestävien materiaalien käyttökohteissa on usein tarpeita pienen volyymin valutöille tai prosessissa saattaa olla käytössä suhteellisen pieni sekoitin. Tällöin tulenkestävät materiaalit halutaan toimitettavaksi tavallisimmin 25 kilon pikkusäkeissä, joiden käyttö tuo yleensä mukanaan tiettyjä haasteita. Tämän vuoksi olemmekin kehittäneet suursäkkien käytön mahdollistavan siiloratkaisun.
Siiloratkaisumme nopeuttaa asiakkaan prosessia, vähentää fyysisen työn määrää sekä parantaa työturvallisuutta, sillä suursäkkejä käytettäessä riittää yksi nosturilla tapahtuva säkinnosto, kun taas pikkusäkkejä voisi kyseiseen tapahtumaan joutua nostelemaan jopa kymmeniä ja yleensä käsivoimin.
Siilosysteemissämme oleva vaaka kertoo sekä syötetyn että jäljellä olevan materiaalimäärän. Napin painalluksen jälkeen siilosysteemin ruuvi alkaa syöttää materiaalia esimerkiksi sekoittimeen. Voimme suunnitella ruuvin pyörimisnopeuden asiakkaan prosessivaatimusten ja materiaalille sopivan syöttönopeuden mukaisiksi.
Siilossa olevan pölynpoistomahdollisuus puolestaan minimoi massasta johtuvan pölyämisen alueella.
Pikkusäkeissä toimitettu materiaali on kalliimpaa ja siinä saattaa esiintyä enemmän laatuvaihtelua, joten suursäkkejä hyödyntävä siilomme mahdollistaa edullisemman ja tasalaatuisemman materiaalin.
Suursäkeistä syntyy myös vähemmän säkkijätettä.
Olemme ottaneet kehittämämme siilosysteemin käyttöön omassakin tuotannossamme ja havainneet sen kaikin puolin erinomaiseksi. Asiakkailtamme olemme saaneet kiitosta etenkin työn helpottumisesta.
Mikäli kiinnostuit siilolaitteestamme, ota meihin rohkeasti yhteyttä!


