Voiko teräksenvalmistuksessa käytettävän lanssin elinkaarta pidentää, ja samalla säästää kustannuksia, tehostaa logistiikkaa ja vähentää materiaalihukkaa?
Betkerillä kehitetään parhaillaan uutta lanssiratkaisua, jossa injektointilanssin yläosa kierrätetään useampaan käyttösykliin. Ratkaisu on suunniteltu teräksen senkkakäsittelyyn, jossa säädetään sulan teräksen kemiallista koostumusta ja lämpötilaa.
Mikä muuttuu perinteiseen lanssiratkaisuun verrattuna?
Perinteisesti lanssi poistetaan käytöstä kokonaisuudessaan, kun sen tulenkestävä vuoraus on kulunut loppuun. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sekä tulenkestävä osa että lanssin metallinen runkorakenne päätyvät romuksi, vaikka yläosa olisi edelleen täysin käyttökelpoinen.
Uudessa ratkaisussa lanssi jaetaan kahteen osaan:
- Kuluvaksi alaosaksi, jossa on tulenkestävä vuoraus
- Kierrätettäväksi yläosaksi, joka säilyy ehjänä ja siirretään seuraavaan lanssiin
“Usein kuluminen koskee vain yhtä osaa rakenteesta, mutta koko lanssi poistetaan käytöstä. Siinä näimme kehityspotentiaalin”, Betkerin Techical Support Engineer Antti-Eemeli Satokangas kertoo.
Normaalisti lanssin käyttöikä mitataan päivissä tai viikoissa. Tavoitteena on, että yläosa voisi olla kierrossa jopa vuoden.
Korkeat vaatimukset: lämpötila, turvallisuus ja käytettävyys
Teräksen käsittelyssä olosuhteet ovat äärimmäiset. Sulan teräksen lämpötila ja laatu asettavat tiukat vaatimukset tulenkestäville materiaaleille.
Rakenteen on kestettävä nostot ja käsittely ilman murtumisriskiä. Liitoksen on oltava turvallinen ja toimintavarma, jotta lanssi ei irtoa tai putoa. Samalla ratkaisun on oltava käyttäjäystävällinen: liitoksen tulee olla helposti purettava ja koottava, jotta arjen työ ei monimutkaistu.
Koska yläosa siirtyy lanssista toiseen, sen rakenteelliset vaatimukset kasvavat verrattuna kertakäyttöiseen ratkaisuun. Käytännössä tämä tarkoittaa huolellista suunnittelua ja testattuja liitosratkaisuja.

Kehitystyötä tiiviissä yhteistyössä asiakkaan kanssa
Tällaisessa kehitystyössä Betkerin Technical Support Engineer toimii käytännössä projektin vetäjänä. Työ tapahtuu asiakkaan ja Betkerin oman organisaation rajapinnassa: kerätään dataa, sparrataan ideoita, arvioidaan teknisiä vaihtoehtoja ja viedään kokonaisuutta eteenpäin. Liitosratkaisua on tarkasteltu sekä turvallisuuden että asennettavuuden näkökulmasta.
Kehitystyöhön kuuluu niin rakenteen suunnittelua, konepajojen koordinointia kuin aikataulutusta ja teknistä hyväksyntää. Vaikka kyse ei ole muodollisesti projektiorganisaatiosta, vastuu kokonaisuuden etenemisestä, viestinnästä ja ratkaisun toimivuudesta on teknisellä tuella.
Tavoitteena on teknistesti toimiva ja taloudellisesti kannattava ratkaisu.
Hyödyt näkyvät laajasti koko arvoketjussa
Kun lanssin pituus lyhenee ja osa rakenteesta säilyy kierrossa, vaikutukset ulottuvat materiaalikustannuksiin, varastointiin, tuotannon tehokkuuteen ja logistiikkaan.
Betkerin tuotannossa lyhyempi rakenne helpottaa käsittelyä ja vapauttaa varastointitilaa. Kuljetuksissa samaan kuormaan mahtuu enemmän tuotteita, mikä laskee toimituskustannuksia.
Tuotteen kustannusrakenteessa säästöä aiheutuu, koska uusittavan metallirakenteen määrä vähenee, kun osa metallirakenteesta kierrätetään uudelleen käyttöön. Metalliranka muodostaa merkittävän osan lanssin kokonaiskustannuksesta.
Asiakkaan näkökulmasta ratkaisu tuo yhden uuden työvaiheen, lanssin kokoamisen. Kokonaisuuden kannattavuus ratkaistaan lopulta säästöjen ja lisätyön suhteessa.
Seuraavaksi ratkaisun tekninen toimivuus testataan käytännössä. Testien jälkeen tehdään kannattavuuslaskelmat ja päätetään mahdollisesta laajemmasta käyttöönotosta.
Pieni rakenne, suuri ajattelutavan muutos
Teräksenvalmistuksessa tulenkestävät ratkaisut ovat usein kriittisiä, mutta huomaamattomia osia kokonaisuutta. Tässä kehitystyössä huomio kohdistuu osaan, joka on perinteisesti nähty kertakäyttöisenä.
Kun käyttökelpoinen osa erotetaan kuluvasta osasta, syntyy mahdollisuus merkittäviin säästöihin sekä euroissa että materiaalimäärissä.
Testitulokset ratkaisevat lopullisen suunnan. Yksi asia on kuitenkin jo varma: kiertotalouden periaatteet ulottuvat yhä syvemmälle myös korkealämpötilaprosesseihin.
Ja siinä kehityksessä Betker haluaa olla mukana.
Haluatko selvittää, voisiko vastaava toimia teillä?
Jos lanssien käyttö, materiaalikustannukset tai logistiikka herättävät kysymyksiä, keskustellaan. Käymme prosessinne läpi yhdessä ja arvioimme, missä kohtaa elinkaarta on eniten kehityspotentiaalia.
Ota yhteyttä Betkerin tekniseen tukeen – rakennetaan ratkaisu, joka kestää käytössä ja laskelmissa.

