Uutiset

Kuten kaikki tyylitietoiset ja klassisesti pukeutuvat herrasmiehet tietävät, kauluksella on kokonaisuuden toimivuudessa merkittävä rooli. Sama pätee sulatusuunien kauluksiin, joiden kestoiän kanssa useat valimot kohtaavat haasteita. Ongelmallisia ovat erityisesti tavallisesta uunin vuorausmassasta valmistettu kaulukset, joita uuniin panostettava rautaromu kuluttaa. Tämä puolestaan aiheuttaa usein ennenaikaisia huoltokatkoksia, lisäkustannuksia sekä hukka-aikaa tuotannolle.

Ratkaisuna ongelmaan olemme kehittäneet uuden, valimoympäristöön tarkoitetun kauluselementin. Designin ja materiaalivalinnan osalta asiakaskohtaisesti räätälöity elementti on suunniteltu kestämään korkeita lämpötiloja ja mekaanista rasitusta.

Kehitysprosessi

Kehitimme ensimmäisen kauluselementin eräälle valimoasiakkaallemme kuluneen syksyn aikana. Prosessi alkoi perusteellisella asiakkaan tarpeiden kartoituksella ja nykyisten haasteiden analysoinnilla. Tässäkin tapauksessa suurimmaksi ongelmaksi osoittautui pääosin romun panostamisesta johtunut uunin kaulusalueen kuluminen.

Kun pääasiallinen syy oli selvillä, suunnittelimme sen pohjalta alustavan CAD-elementin karkeilla mitoilla. Teimme tiivistä yhteistyötä asiakkaamme kanssa koko suunnitteluprosessin ajan varmistaaksemme kaikkien yksityiskohtien huomioon ottamisen. Kaulusrenkaan osalta tällaisia ovat esimerkiksi kuonan poistoaukon tarve, uunin nokan muoto sekä kauluselementin kiinnitysmenetelmä. Asennusta varten tulee huomioida myös elementin nostolenkkien sijainti.

CAD-mallin valmistuttua teimme elementille FEM (Finite Element Method) -tarkastelun, jossa arvioimme elementin yleistä lujuutta ja jonka pohjalta muokkaamme tarvittaessa konstruktiota. Hyödynnämme tätä menetelmää myös parhaan mahdollisen kiinnitysratkaisun valitsemisessa. Näiden laskelmien avulla pyrimme myös varmistamaan, että uusi kaulusrengas kestää käytössä mahdollisimman pitkään.

Toteutus

Hiottuamme elementin designin kohdilleen aloitimme toteutustyön. Valmiiden piirustusten ansiosta muottisuunnittelu vei ainoastaan muutaman päivän. Materiaaliksi valitsimme erityisesti kulutusalttiissa paikoissa yleisesti käyttämämme Tangle-ratkaisun, joka sisältää noin 30 % teräsneulasia sekä korkea-alumiinoksidipitoisen massan. Neulaset mahdollistavat erityisen suuren kulutuskeston, sillä massaan romun panostuksessa syntyvät mikrohalkeamat eivät halkaise elementtiä ennenaikaisesti, vaan ne pysähtyvät neulasten rajapinnoille.

Materiaalivalinnan ja muotin valmistumisen jälkeen pääsimme suorittamaan valua, joka sujuikin ongelmitta. Koko prosessi tarvekartoituksesta elementin lähettämiseen asiakkaalle kesti alle 3 kuukautta!

Mikäli olette havainneet tuotannossanne vastaavia haasteita ja haluaisitte pidentää uuninne huoltoväliä, ottakaa ihmeessä yhteyttä – me Betkerillä autamme ilomielin!

Tilaa uutiskirje

"*" näyttää pakolliset kentät

Nimi*








Better with Betker.